Elina

Olen syntynyt 1960-luvun Tampereen Nekalassa, idyllisessä pientalokaupunginosassa, jossa kaikki kansan kerrokset olivat vahvasti arjessani läsnä. Pikkutyttönä, aamupalalla ollessani tuijotin työhön lähtijöitä ja pohdin, mitä minä, ompelijan ja työnjohtajan tytär, elämältäni haluan. Haaveilin siitä, että minulla olisi paljon eläimiä ja lapsia. Haaveissani halusin aikuisena toimia eläinlääkärinä tai leipurina.

Minulla on ollut onni elämäni matkassa, että olen saanut toteuttaa lapsuuteni haaveet ja päästä asumaan maalle, omalle pienelle tilalle keskelle rauhaa ja kaunista luontoa. Minulla on nyt eläimiä ja paljon lapsia. Pitopalvelussani saan tehdä hyvää ruokaa ja toimia leipurina.

Koulutuksiini kuuluvat emäntäkoulu, ravintolakokin tutkinto, sekä lapsiin ja nuoriin erikoistuneen lähihoitajan tutkinnot. Työkokemusta minulla on 18 vuotta lastensuojelun kentältä ja useiden vuosikymmenten kokemus kokin töistä, yrittäjänä toimien.

Eläimet ovat minulle rakkaita. Meillä on 6 laamaa, Sylvi- ja Iivari-koirat, sekä oranssi pikkukissa nimeltään Vispilä. Perheemme saa eläimistä suurta iloa, naurua ja ihmetystä kiireiseen elämään.

Haluan nyt jakaa sinun ja seuralaistesi kanssa sen ilon ja mielenrauhan, jota saa kauniista maaseutuelämästä, viisaista eläimistä sekä hyvästä ruuasta. Täällä voi myös polskahtaa kylpytynnyriin!

Tervetuloa Villa Alpacaan!